Monday, September 24, 2012

Lämpöpatterin korvike

Koska kaipasin tänään leffatekemiseksi jotain muuta kuin neulomista, sain nappeja ommellen vihdoin valmiiksi helmikuussa aloitetun projektin, jonka oli tarkoitus olla ensimmäinen neulomani villatakki (kesällä valmistunut Miette sai kunnian olla ensimmäinen). Villatakki valmistui aluksi valtavalla vauhdilla, alle vuorokaudessa oli valmiina takakappale ja viikossa olin menossa jo toisessa hihassa. Siinä kohtaa kuitenkin tökkäsi ja muut tekeleet syrjäyttivät tämän. Loppukesästä kaivoin projektin jälleen esille, tein valmiiksi puuttuvan pätkän hihaa sekä taskut ja yhdistelin palat toisiinsa ja ainoastaan napit jäivät puuttumaan.

Otin kuvat hienoisessa tihkusateessa, josta eksyi todisteita kameran linssiin. Pahoittelut siis tahattomasta naama- ja säärisensuurista.

Noudatin ohjetta kuuliaisesti, vaikka sovitteluvaiheessa totesin sen olleen hihojen kohdalla huono valinta. Ohjeen mukaisesti tehdyt hihat olivat aivan liian leveät ja lerpattavat, mutta koska niiden uudelleenneulominen ilman lisäyksiä ei innostanut, ompelin niita pienemmiksi. Nyt hihojen sisällä on siis sisäänotettua neulepintaa jonkin verran, muttei se edelleen löysähköissä rentoiluvaatteen hihoissa ole niin vakavaa.

Taskuissa poikkesin ohjeesta, tein ne pyöröneuleena ja niin syviksi, että käsi mahtuu kunnolla lämmittelemään taskun syvyyksiin. Eli suomeksi sanottuna täydelliset taskut vaatteeseen, jolla suojaudutaan pakkaselta. Lähikuvassa paremmin näkyvät napit on ostettu Karnaluksista kesän ensimmäisellä Tallinnan reissulla. kivan raskaat napit sopivat mielestäni hyvin neuleen henkeen.


Lanka: Isoveli, n. 850 g
Puikot: Suorat puikot ja sukkapuikot 6mm

Olen vältellyt lämpöpatterin laittamista päälle viime päivinä, sillä vanhan talon oikukkaalla patterilla on tapana olla joko tulikuuma tai jääkylmä. Tänään kiskaisin tämän neuleen päälle eikä tullut ollenkaan ikävä patterin lämpöä. Minä selviän paukkupakkasilla niin kauan kuin saan kiskoa pappaneuleen ylleni.