Jalat tappavaa mahtavuutta

Koska pari projektia on pingoittamista sekä nappien ompelua vaativia ennen esittelyyn pääsemistä, ajattelin nyt lätkäistä tänne aimokasan kuvia melkein parin viikon takaiselta Tallinnan reissultamme. Olen yleensä toivoton tilannevalokuvaaja, mutta koska minulla oli reissumme ainoa kamera matkassa, yritin edes vähän kunnostautua. Kameran kätköistä löytyy mm. herkullisia otoksia äidistäni kalansilmätehosteella höystettynä, mutte ne jääköön tällä kertaa julkaisematta, samoin kuin riemuidioottikuvat minusta halaamassa mainoskyltin Mika-julistetta.. Tässä kuitenkin muutamia maistiaisia matkaltamme.

Herkullisin jälkiruoka pitkään aikaan, St. Patrick's -ravintolassa nautittu, päältä rapea ja sisältä pehmeä mansikka-raparperipaistos vaniljajäätelöllä. Muutenkin voin vain suositella kyseistä ravintolaa, alkuruoka + pääruoka + jälkiruoka = 10 euroa. 

Alla kuva hauskoista polkupyöristä, joita myyvän liikkeen bongasimme Rotermanni-korttelista. Minut valloitti tuo ihana hawaji-henkisesti kuvioitu yksilö, äitini tykästyessä oranssia maalipintaa sekä ruskeaa nahkaa yhdistelevään yksilöön. Hauskat olivat tosin pyörien hinnatkin...

Reissumme päätarkoitus oli kuitenkin Õllesummer 2012 -festivaali sekä ihanan Mikan konsertti. Olen kuunnellut mikaa kesästä 2007, näin hänet ensimmäistä kertaa livenä kesällä 2010 Helsingissä ja rakastuin vielä enemmän tähän valtavan lahjakkaaseen ja energiseen laulajaan ja esiintyjään. Ei siis ollut ihme, että heti tästä keikasta kuultuani aloin suunnitella reissua. Suunnitelmat meinasivat tosin mennä mönkään vajaa pari viikkoa ennen keikkaa, kun matkaseuralaiseni joutui perumaan lähtönsä työvuorojen takia. Sain kuitenkin houkuteltua äitini (=luottokeikkaseurani) mukaan viikon varoitusajalla.

Ja kyllä, Mika oli täysin meren yli matkustamisen arvoinen! En edelleenkään käsitä, miten ihminen voi juosta ja hyppiä ympäriinsä, pyöriä kuin hyrrä ja silti laulaa kappaleet täysin nuotilleen jokaista korkeaa falsettisäveltä myöten. Tämä on sitä todellista lahjakkuutta!

Sain kokea myös riemun hetkiä, kun kesken konsertin yleisön joukkoon viskattiin kasa valtavia ilmapalloja. Kun vuosia sitten katsoin ensimmäistä videon Mikan konsertista ja näin noita jättipalloja, päätin, että jonain päivänä minä olen konsertissa noita palloja pomputtamassa. Ja nyt se on tehty! Niitä näkyy siis alla olevassa kuvassa Mikan takana.

Erään tietyn biisin aikana yleisö (me muiden mukana) alkoivat puhaltaa ilmaan saippuakuplia. Oli varsin hienon näköistä, kun taivaalla leijuu satoja ja taas satoja kuplia!

Virallisen setin viimeisen kappaleen aikana käytiin pärähtivät silpputykit ja yleisö peittyi hopeiseen silppumereen (kappaleen nimi tosin oli We are Golden..)

Mika palasi totta kai laulamaan muutaman kappaleen mittaisen encoren yleisön sitkeän taputuksen saattelemana. Nekin kappaleet loppuivat aivan liian pian ja Mika jätti Tallinnan tuhatpäisen yleisön kumarrettuaan koko valloittavan bändinsä kanssa ja ripustettuaan hattunsa roikkumaan mikkitelineeseen.

Täytyy sanoa, Mika on ehdottomasti yksi parhaista live-esiintyjistä, joiden konserteissa minulla on ollut ilo olla ja kova hinku jäi päälle tästäkin keikasta. Uudestaan, ja mielellään pian!

Hotellimme sijaitsi keskustassa, Virukeskuksen vieressä, joten konserin jälkeen edessä oli vielä parin kilometrin kävely keskustaan. Voin kertoa, kun on ensin kävellyt ohutpohjaisilla tennareilla monta tuntia ja sen jälkeen seissyt paikallaan metalliritilän päällä, on melkoista tuskaa vaeltaa yöllisen Tallinnan halki. Onneksi matkalla meitä viihdytti edes yllä näkyvä maailman coolein liikennemerkki.

Seuraavana aamuna kiertelimme ensin vanhassa kaupungissa, joss selvisi mm. että Segway-ajelut eivät olleet kannattava bisnes ja liiketile ammotti tyhjyyttään. Sääli, Segway-kyyti kiinnostaisi ainakin minua hurjasti.

Turistikiertelyn jälkeen minä pääsin suorittamaan lanka- ja kangasostokseni. Jalat huusivat edelleen tuskasta, joten etsimme käsiimme trolleybussin ja huristelimme sillä Kristiine-ostoskeskukseen. Täsmäisku New Yorkeriin ja melkein heti takaisin keskustaan, muulle ei ollut aikaa eikä energiaa. Haimme tavaramme hotellin säilytyksestä, raahauduimme satamaan ja istuimme odottamaan laivaan pääsyä. Odottelua oli tiedossa Helsingin satamassakin, ennen kuin pääsimme hypähtämään bussiin ja kotikonnuille. Sen verran voin kertoa, että oma sänky ja vaaka-asento eivät olleet pitkään aikaan tuntuneet niin mukavilta, kuin kahden päivän kävelyputken jälkeen. Seuraavana päivänä aamuvuoroon herääminen ei sitten tuntunutkaan niin kivalta..

Joka tapauksessa, oli ihan mahtava miniloma, äiti mahtavaa matka- ja keikkaseuraa ja Tallinna todella kiva matkakohde. Pääsen sinne onnkesi kohta uudestaakin, sillä hyvinkin pian olisi tarkoitus hypähtää uudelleen laivaan  langanhakureissulle.