Saturday, January 7, 2012

Viisauspussien laatikko

Kun Pientä kivaa -blogin Roosa kertoili tyynynpäällisten tekemisessä käyttämästään kankaanpainotekniikasta, tiesin heti haluavani kokeilla sitä myös. Ajatus kankaan kuvioinnista tulostetun kuvan ja kynsilakanpoistoaineen avulla tuntui yhtä aikaa absurdilta ja huikealta, mikä sai aivot heti kehittelemään projektia, jossa sitä voisi käyttää. Pienen googlettelun jälkeen totesin, että samaa tekniikkaa voi hyödyntää myös puulle, ja siitä se ajatus sitten lähti.

Olin kärsinyt pientä ideoiden puutetta siskon ja hänen avomiehensä (tuo termi kuulostaa edelleen hyvin oudolta tässä tapauksessa.. :"D ) lahjan suhteen, mutta päädyin lopulta antamaan käyttötavaran heidän melko tuoreeseen kotiinsa. Pariskunta on innokas litkimään teetä, mutta sen varastoinnille ei ole ollut mitään erityistä järjestelmää. Löydettyäni paikallisesta Askartelukaupasta suloisen lokerikkolaatikon ja koristelutekniikan ollessa valmiina piti vain keksiä, miten kuvioin laatikon.

Ajattelin, että perinteisen "tee" tai "tea" tekstin sijaan olisi hauskaa tehdä laatikkoon jokin teehen liittyvä mietelause. Google toimi taas loistavana apuna ja löysin kokonaisen sivun teehen liittyviä lausahduksia. Muokkasin yhtä sieltä löytämääni lausetta ja sen lopulliseksi muotoiluksi tuli tuo yllä näkyvä "Instant wisdom - just add water", joka oli mielestäni yhtä aikaa hauska, lahjan saajille sopiva sekä laatikon kylkeen mukavasti asettuva. Koska teksti tuli laatikon etureunaan, totesin kansipuolen olevan hyvin tyhjä ja etsin siihen hienon ornamenttikuvion jolla kuvioin kaksi pitkää sivua.


Tein kuvansiirrosta monta kokeilua talomme eri tulostimilla sekä hankaustekniikoilla. Imin tietoa blogeista sekä youtubesta ja niiden sekä kokeilun kautta loin oman tapani käyttää tätä tekniikkaa. Minulle paras haunkausväline oli pumpulipuikko, joka ei ollut liian kova esimerkiksi puun tai metallin lailla. Lopullisista kuvista tuli paikoitellen haaleampia kuin toisaalta, joten vahvistin vaaleimpia kohtia mustalla tussilla lopuksi. Vaikka pieniä korjailuja joutui tekemään, oli tekniikka silti aivan loistava, enkä malta odottaa, että pääsen kokeilemaan sitä myös kankaalle.


Täytin laatikon Nordqvistin teelajitelmilla (Teetaivas ja Afrikka ovat parhaita!) ja käärin pakettiin. Lahja sai loistavan vastaanoton sillä sen lisäksi, että teepusseilla ei ollut mitään kotipaikkaa ennestään, olivat ne lähes loppu lahjan saajojen kotoa. Erinomaisen onnistunut paketti siis!

6 comments:

  1. IHAN HUIKEE! Kuka tällasenikin on keksinyt................
    ja toi laatikko on tosi nätti ja vaikka en juo teetä niin oon ihan vähän katkera ! : (

    ReplyDelete
  2. Voihan sitä Miiu tehdä säilytysrasian vaikka mille tavaralle! (Askartelukaupassa oli tosi kiva toisenlainen lokerikkolaatikko!)
    Ja toi tekniikka on oikeesti ihan mieletön, ei sitä voi käsittää miten joku keksii noita, ite tarvii vaan vähän selata nettiä (:

    ReplyDelete
  3. löysin kans söpöjä hamahelmi ohjeita :--D siksi olen niistä niin kiinnostunut :--D ajattelin mm koristella kuulokkeiden johdot niillä !

    ReplyDelete
  4. Edelleen, tervetuloa mun helmivarastoille, niillä sais moooooonet kuulokkeet koristeltua : D

    ReplyDelete
  5. Mahtava idea ja hieno toteutus - toi "instant wisdom - just add water" on ihan paras :D Kiva muuten että laitoit linkin teeaforismisivulle :)

    t. Tuuli / lookingforclementines.blogspot.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitoksia kehuista ja ole hyvä linkistä! : D

      Delete

Palautetta sekä muita viestejä otetaan ilolla vastaan sieltä ruudun toiselta puolelta!
- Lotta

Feedback or just a simple hello from a reader is greeted with open arms!
- Lotta