Cohtalaisen Colakasta

Ehkä nyt on kulunut tarpeeksi tätä vuotta, jotta voin palata taas joululahjoihin. Tai itse asiassa uudenvuodenlahjoihin, koska tämän paketin antaminen venähti tämän vuoden puolelle.

Lahjan saaja on toinen kaveripiirini coca-colan palvojista, joten haastoin itseni jälleen pohtimaan, keksisinkö jotain uutta ja kivaa cola-aiheista pakettiin käärittävää. Mieleeni tulivat nämä ajat sitten bongaamani tuhkakupit/tuikkualustat/pikkutavaran säilytysrasiat, joten päätin leikellä pari colatölkkiä uuteen uskoon. Kuvio muotoutuu uusiksi melko jännällä tavalla ja itse ainakin pidän näitä oikein söpöiunä tapauksina. Näin päin tuo pohja on siis kupera, eli siinä ei tuikkukynttilä pysy pystyssä, mutta toisin päin käännettynä kolo on juuri tuikun kokoinen. Näin päin keskelle voi laittaa vaikka sormuksia tai muuta sälää säilöön.

Alun perin minulla oli lahjan toiseen osaan aivan muut suunnitelmat, mutta niiden kariutuessa ja jättäessä jälkeensä tulostamaani colaetikettipaperia, päätin käyttää tuon paperin hyödyksi ja muokkailla siitä suloisen rusettisormuksen. Päällystin paperin kontaktimuovilla kestävyyden lisäämiseksi ja taittelin sen rusetin muotoon. Kontaktiliima oli jälleen ystävä, ja rusetti kiinnittyi tiukasti sormuspohjaan.

Sormuksen kaveriksi irtosäläpuolelle tein pari magneettia colakruunukorkeista kun totesin, että varastossani olevat magneetit ovat täsmälleen korkkiin sopivia. Paksu kerros kuumaliimaa alle, jotta magneetti ylettyi korkin reunan tasalle, ja valmista tuli. Sopivat myös hyvin kaverin jääkaapin oveen cola-pullonavaajan kavereiksi.

Lahjan sai paketoitua hauskasti laittamalla nuo tölkkiastia-asiat vastakkain ja pikkusälän niiden sisälle. Melko piikikkäät kulmat tahtoivat kovasti työntyä paperin läpi, mutta muuten toimi hyvin. Nyt alkaa colainspiraatio olla melkolailla tyhjiin ammennettu, ehkä täytyy siirtyä toisenlaisiin lahjaideoihin jopa colarakastajien kohdalla..

Nyt voisin jatkaa matikan kokeeseen lukemattomuutta (lukion 14. ja viimeinen matematiikan koe!!) ja siirtyä Gilmoren tyttöjen ja neulomisen pariin. Täytyy saada tämä puikoilla oleva suloinen projekti valmiiksi, tahdon jo päästä esittelemään (ja käyttämään) sitä!

Raidallista trashionia

Viime tammikuussa tein To Do -listan vuodelle 2011. Kirjoneule- ja neulegraffitikohdat raksin listalta yli jo aikaisemmin ja trashionkohdankin sanomalehtilaukun muodossa, mutta nyt pääsevät esittelyyn joulun jälkeen valmistuneet trashiontuotokset. Löysin huonetta siivoillessani muovikassillisen karkkipapereita, joita olen sinne keräillyt. Niinpä yhtenä iltana (tai yönä..) kun järkevä ihminen olisi nukkunut, minä silottelin ja lajittelin karkkipapereita kasoihin. Nyt erilaiset paperit on järjestelty klemmareiden avulla omiin kasoihinsa, joten niistä on helppo löytää haluamansa. Tämän lajitteluprosessin jälkeen oli pakko päästä tekemään papereista jotain, ja tartuin ensimmäiseksi ikisuosikkeihini, Mariannekarkkien raidallisiin kääreisiin.

Koska olen rusettimummo, piti minun tietenkin väännellä papereita rusetin muotoon. Sormuskokoelman laajentaminen muutamasta yksilöstä edes vähän suuremmaksi on ollut käynnissä jo konkin aikaa, joten rusetin kiinnittäminen sormuspohjaan ei kovin paljon ajatustyötä vaatinut millään tasolla. Kontaktiliima on ystävä. Ei muuta sanottavaa.

Sormuksen kaveriksi päädyin taittelemaan rannekorun, jollaisen olen aiemmin tehnyt maoam-karkkien papereista. Tekniikka on sama kuin sanomalehtilaukussakin, ohje tällaisen korun tekemiseen löytyy Cut out + keep -sivustolta. Aiemmin käyttämäni karkkipaperit olivat pienempiä, joten Mariannepapereista tehtynä rannekorusta tuli leveämpi, melkeinpä kivempi.

Hieman olen vielä epäileväinen noiden reunimmaisten palasten pysyvyydestä ja saatankin lisätä väliin liimaa tukemaan liitosta. Ihan hyvin koru kesti kuitenkin käyttöä. Samoin kuin sormus, joka sormessani aloin tosin epähuomiossa tiskata. Kuka on niin tyhmä, että laittaa valuvan veden alle käden, jossa on paperista tehty sormus?? No, onneksi materiaali on halpaa, joten uuden sormuksen tekeminen ei olisi valtava taakka..

Vierastan jotenkin korusettien käyttöä ja sormus ja rannekoru tulevat varmaankinnäkymään ylläni enemmän erikseen, mutta kyllä niitä yhtä aikaakin voisi käyttää. Ainakin eri käsissä.

Aapeli ja Lumi-Kertut

Joulun jälkeinen aika on siinä mielessä parasta, että saa ilman stressiä tehdä juttuja itselleen. Ei tarvitse miettiä, ehtiikö tehdä muille ihmisille kaikki tarvittavat paketit, vaan voi pohtia omia tarpeitaan. Nämäkin pari juttua tein itselleni joululomalla, Harry Pottereita katsellessa.

 Tässä on Aapeli (valmistui Aapelin päivänä). Aapeli on kaksi kertaa kaulan ympärille kiertyvä ympyrähuivi ruutumaisella kuviolla. Aapeli on neulottu 4 kerästä Toppt'Tå -lankaa muistaakseni 7 mm puikoilla.

Ruutukuvio on 3o3n jne, neljän kerroksen jälkeen vaihdetaan oikeiden ja nurjien paikat ruutujen muodostamiseksi. Lapsellisen helppoa, mutta hauskan näköistä. Juuri sopivaa leffaneulottavaa. Nyt tarvitsen enää puna-tummanharmaat tumput, niin voin vaihtaa sini-vaaleanharmaat talviasusteeni punaiseen pipoon ja Aapeliin. Tumppuinspiraatiota siis odotellessa.

Neuloin siskolleni joululahjaksi vaaleanharmaat Kerttu-sukat ja koska malli oli helppo ja kaunis, päätin tehdä samanlaiset itsellenikin. Väriksi valitsin valkoisen, koska 7veikkaa sattui valkoisena pyörimään lankavarastossa. Nimesin nämä Lumi-Kertuiksi, sillä Kerttu vol. 2 kuulosti kamalan kuivalta ja Kerttu junior ei ole kovin osuva näiden Kerttujen varsien olevan vähän pidemmät kuin edeltäjissään. Nyt ei kyllä Kerttuja ihan hetkeen, ei sitä kivaakaan mallia jaksa määrättömästi neuloa. Lankaa kului vajaa kerä, puikot 4mm.

Koska sisko langoitti meillä majailevan saumurinsa joululomalla ja ompeluinnostus on muutenkin tehnyt paluuta, on minulla varastossa pari ompelusjuttuakin. Parista korujutusta puhumattakaan. Nyt tarvitsisin vain riittävän valoisan kuvausympäristön, kokovartalokuvia on hankala saada tarkoiksi tähän vuodenaikaan minun 4-vuotiaalla pokkarillani..
Palaillaan kuitenkin pian!

Punainen pipa ja valkea maa

 Kyllästyin täysin joululahjoista jauhamiseen, eli palataan niihin myöhemmin (miten olisi juhannus?) ja otetaan tähän kohtaan vähän tuoreempaa juttua, tämän vuoden puolella neulottu pipo.

Aloitimme vuoden muutaman kaverin kanssa kahden päivän Harry Potter -maratonilla (elokuvilla on kestoa yhteensä lähes 20 tuntia) ja toisena päivänä piti tempaista jotain leffaneulottavaa, kun kaikki keskeneräinen oli edellisenä päivänä tehty loppuun. Muistin Novitan nettisivuilta bongaamani pipo-ohjeen, etsin lankavarastosta kerän Isoveljeä ja kaappasin kaikki mukaani leffaseuraksi.

Koska olen isopäinen, ei pipo olisi ohjeen silmukkamäärällä mahtunut minulle, joten tein piposta 92-silmukkaisen. Halusin lisäksi tehdä joustinneuleesta käänteen pipon alareunaan, mikä oli hyvä ratkaisu ulkonäöllisesti, muttei langan kannalta. Tuo Isovelikerä oli nimittäin monta vuotta vanha ja lisäksi vähän vajaa, joten lanka loppui kesken kun pipoa oli noin puolet tarvittavasta korkeudesta. Metsästin lankaa ympäri kaupunkia, mutta maa tuntui nielleen kaikki kerät (myöhemmin kuulin, että lanka oli ollut tarjouksessa, ja siksi hyllyt ammottivat tyhjyyttään..). Lopulta äitini toi minulle kerän ruokakauppareissulta ja pipon nuelominen saattoi jatkua. Uudeksi pulmaksi muodostui kuitenkin lankojen eri erä ja eri sävy. Vanha kerä oli selvästi kirkkaanpunainen, kun uusi vivahtaa viinipunaiseen. Päätin, että langat ovat riittävän samanväriset ja neuloin pipon loppuun. Värineron huomaa oikeastaan vain luonnonvalossa jos katsoo tarkasti, se ei siis juurikaan haittaa.

Pipon mallineule oli naurettavan helppo ja hauska tehdä ja piposta tuli juuri sopiva. Se on sopivan kokoinen, hauskan näköinen sekä pirteän värinen. Lisäksi olen edelleen sitä mieltä, ettei isolla tupsulla voi koskaan mennä pieleen. Minulla oli ennestään vain yksi käytössä oleva pipo, joten lisäys tähän kokoelmaan oli oikein tervetullut, etenkin kun nyt kunnon talviset pipokelit alkavat saapua. 
Nyt täytyy vain neuloa pipoon sopivat tumput, niin voin vaihtaa siniharmaan pipo-kaulahuivi-tumput -setin punasävyiseen.

Viisauspussien laatikko

Kun Pientä kivaa -blogin Roosa kertoili tyynynpäällisten tekemisessä käyttämästään kankaanpainotekniikasta, tiesin heti haluavani kokeilla sitä myös. Ajatus kankaan kuvioinnista tulostetun kuvan ja kynsilakanpoistoaineen avulla tuntui yhtä aikaa absurdilta ja huikealta, mikä sai aivot heti kehittelemään projektia, jossa sitä voisi käyttää. Pienen googlettelun jälkeen totesin, että samaa tekniikkaa voi hyödyntää myös puulle, ja siitä se ajatus sitten lähti.

Olin kärsinyt pientä ideoiden puutetta siskon ja hänen avomiehensä (tuo termi kuulostaa edelleen hyvin oudolta tässä tapauksessa.. :"D ) lahjan suhteen, mutta päädyin lopulta antamaan käyttötavaran heidän melko tuoreeseen kotiinsa. Pariskunta on innokas litkimään teetä, mutta sen varastoinnille ei ole ollut mitään erityistä järjestelmää. Löydettyäni paikallisesta Askartelukaupasta suloisen lokerikkolaatikon ja koristelutekniikan ollessa valmiina piti vain keksiä, miten kuvioin laatikon.

Ajattelin, että perinteisen "tee" tai "tea" tekstin sijaan olisi hauskaa tehdä laatikkoon jokin teehen liittyvä mietelause. Google toimi taas loistavana apuna ja löysin kokonaisen sivun teehen liittyviä lausahduksia. Muokkasin yhtä sieltä löytämääni lausetta ja sen lopulliseksi muotoiluksi tuli tuo yllä näkyvä "Instant wisdom - just add water", joka oli mielestäni yhtä aikaa hauska, lahjan saajille sopiva sekä laatikon kylkeen mukavasti asettuva. Koska teksti tuli laatikon etureunaan, totesin kansipuolen olevan hyvin tyhjä ja etsin siihen hienon ornamenttikuvion jolla kuvioin kaksi pitkää sivua.

Tein kuvansiirrosta monta kokeilua talomme eri tulostimilla sekä hankaustekniikoilla. Imin tietoa blogeista sekä youtubesta ja niiden sekä kokeilun kautta loin oman tapani käyttää tätä tekniikkaa. Minulle paras haunkausväline oli pumpulipuikko, joka ei ollut liian kova esimerkiksi puun tai metallin lailla. Lopullisista kuvista tuli paikoitellen haaleampia kuin toisaalta, joten vahvistin vaaleimpia kohtia mustalla tussilla lopuksi. Vaikka pieniä korjailuja joutui tekemään, oli tekniikka silti aivan loistava, enkä malta odottaa, että pääsen kokeilemaan sitä myös kankaalle.

Täytin laatikon Nordqvistin teelajitelmilla (Teetaivas ja Afrikka ovat parhaita!) ja käärin pakettiin. Lahja sai loistavan vastaanoton sillä sen lisäksi, että teepusseilla ei ollut mitään kotipaikkaa ennestään, olivat ne lähes loppu lahjan saajojen kotoa. Erinomaisen onnistunut paketti siis!

Pehmoisia paketteja

Koska olen laiskan lisäksi myös hajamielinen (kolmena iltana koneen suljettuani olen muistanut, että piti päivittää blogia..), on vielä palattava joulua edeltävään aikaan ja lahjoihin. Pari neulottua lahjaa ehdin jo esitellä erikseen, ja tässä tulevat loput neulomukset ryppäänä.

Mummilleni neuloin En pointe -tossut punaisesta Sandnes Tove-langasta. Tossut huovutettiin lopuksi ja vaikka ohjeessa neuvottiin pesukonehuovutukseen, minä otin syliini ämpärin, jossa liotin ja puristelin tossuja puolisen tuntia. Huovutin neuletta ensimmäistä kertaa, hyvä tuli. Tossujen kauniit napit löysin Elämänlanka-liikkeestä, jossa on ihana valikoima nappeja, nauhoja ja lankoja. Hyvä lisä tähän käsityöliikeköyhään kaupunkiin!

Koska mummini on suvustamme se, joka on ollut esikuvani ompelussa, neulomisessa ja muissa käsitöissä, on hänelle itse tehdyn lahjan antamisessa  aina tiettyä lisäpainetta. Nämä tossut käärin lahjapakettiin kuitenkin ylpeänä, etenkin, kun huovutusvaihe piilotti kaikki mahdolliset silmukoiden erikokoisuudet sekä muut pikkumokat. 

Nikkarointia ja sen sellaista puuhastelua harrastava isäni sai tummanharmaat, Janne-langasta neulotut kynsikkäät, joiden ohjeen löysin Ravelrysta. Kynsikkäiden kämmenselässä on hauska palmikonkierroilla luotu punosmainen kuvio, joka tuo niihin sitä pientä erikoisuutta. Vaikka ohjeessa lukee, että se on suunniteltu miehille, ovat koot melko pieniä. Lisäilin itse silmukoita, jotta kynsikkäät mahtuisivat suurikätiselle isälleni. Minun melko suuria lapioitani yhteen kynsikkääseen sopii kaksi.

Niin näiden tossujen kuin kynsikkäiden kohdalla sovelsin ohjeita hieman ja neuloin, kuten itse parhaaksi koin. Olen siis ehkä pääsemässä irti ohjeiden orjallisesta noudattamisesta ja siirtymässä omien aivojen käyttöön. Edistystä on siis tapahtunut!

Veljelleni tein hyyyyyyvin tavallisen pipon, kuten hän toivoikin. Musta, ei kuvioita, fleecevuori, kuului veljeni vaatimuslista. Ja sellaisen pipon hän saikin. Malli omasta päästä, kun ei mistään löytynyt Nalle-langan paksuisesta langasta tehtyä miehen pipoa, jonka ohjetta olisin voinut käyttää. Tämä oli ensimmäinen vuoritettu piponi ja vuorittaminen onnistui yllätyksekseni oikein hyvin. Kavennukset ovat paikoitellen hieman hassut (sen siitä saa kun keksii päästään), mutta ihan toimivat kuitenkin.

Kuten Kertuista kertoessani totesin, päätin alkaa nimetä neuletöitäni. Tämä veljeni pipo oli ensimmäinen, joka sain itselleen keksimäni nimen. Ja tämän pipon kastoin Simoksi. Sopivan suomalainen perusnimi peruspipolle. Päätin yön hiljaisina tunteina tehdä nimetyille neulomuksille nimikyltit, jotta niiden uusi omistajakin osaa kutsua niitä oikealla nimellä. Nimilaput kiinnitin lahjojen ympärille satiininauhoilla (kyllä, juuri niillä, joita saa joka vaatteesta leikata irti!). Tässä sekä Simo että Kertut.

 Siinä ne sitten olivat. Joululahjat eivät tosin loppuneet vielä siihen, sillä jäljellä ovat vielä pikkusiskolle itsetehdyt lelulahjat, kavereille annetut paketit sekä joulun ainoa kova paketti, josta olin kovin ylpeä.

Olen joululoman loppua kohdet aktivoitunut ja tänään sain tehtyä erään tilaustyön, jota olen lykännyt milloin milläkin tekosyyllä hävettävän kauan. Tänään tartuin vihdoin kunnolla toimeen, ja valmista tuli reilussa parissa tunnissa. Siinä sen taas näki, älä jätä huomiselle sitä, minkä voit tehdä jo tänään!
Olkoon se mottoni koko vuodelle!