Wednesday, June 29, 2011

Sanomalehticlutch - The tutorial

Tässä tulee nyt ohje tuohon aiemmin esittelemääni sanomalehtilaukkuun. Antakaa palautetta ohjeesta ja kuvista, tämä kun on ensimmäinen ohje jota kirjoitan ja tähän upposi todella aikaa, joten siinäkin mielessä kommentit olisivat tervetulleita. Toivottavasti siitä on edes jollekin iloa!

Laukun teko koostuu oikeastaan viidestä vaiheesta. Ensin silputaan, sitten taitellaan, kolmanneksi tehdään ketjuja, neljännessä vaiheessa ommellaan ja viimeisenä viimeistellään. Yritin ottaa jokaisesta vaiheesta kattavasti kuvia joten toivottavasti edes ne selvittävät asiaa, jos kirjoittamani ohjeet ovat liian sekavat.

Sanomalehticlutch


Tarvikkeet:
- sanomalehtiä (n. 2)
- rulla kontaktimuovia
- sakset
- pätkä rautalankaa, vanha luottokortti tai muu muovinpala
- vahvaa lankaa (karhunlanka tms.)
- tarranauhaa
- liimaa (kontaktiliima tms.)


Vaihe I: Palojen leikkaus 
Laukku kasataan noin 5cm x 11cm -kokoisista paloista jotka voi leikata melkeinpä mistä tahansa paperista. Palat voivat tietysti olla suurempia tai pienempiä, mutta tämä koko tuntuu minusta sopivalta. Tämän kokoiseen laukkuun paloja tulee 540. Käyttämäni sanomalehden lisäksi aikakauslehdet tai vaikka karkkipaperit käyvät materiaaliksi.


1. Leikkaa paperista tahtomasi kokoinen suorakaide mallikappaleeksi
2. Leikkaa sanomalehdestä 5 cm:n levyisiä suikaleita
3. Leikkaa suikaleet 11 cm:n mittaisiksi paloiksi
4. Valitse palasta se puoli jonka tahdot näkyviin ja aseta pala oikea puoli alaspäin kontaktimuoville
5. Leikkaa palat irti kontaktimuovista
Huom! Jos sinulle ei ole väliä kumpi puoli paperista tulee oikeaksi puoleksi, laita koko sivu kontaktimuoville ja leikkaa paperi paloiksi vasta silloin (minä halusin laukusta kokonaan mustavalkoisen, joten valitsin paloista paremman puolen)


Vaihe II: Taittelu

1. Taita pala pitkittäin kahtia niin, että muovipuoli jää päälle
2. Avaa taitos ja taita kumpikin reuna niin, että sivu kulkee äskeisestä taitteesta jäänyttä viivaa pitkin
3. Taita pala pitkittäin kahtia niin, että taitetut reunat jäävät taitoksen sisälle
4. Taita pala poikittain puoliksi, valitse päälipuolelle mielestäsi kivompi kohta lehteä
5. Avaa taitos ja taita kumpikin pääty keskelle niin että päätysivu kulkee äsken tehtyä keskitaitetta pitkin
6. Taita pala poikittain puoliksi v-kirjaimen muotoiseksi


Vaihe III: Ketjujen rakentaminen

Tarvitset yhteensä..
- 6 renkaaksi suljettua ketjua, joissa on jokaisessa 60 palaa (varsinainen laukku)
- 4+2 kappaletta 26 palan mittaisia ketjuja (4 läppään ja 2 pohjaan)
- yhden 22 palan ketjun (läpän reuna)
(- kaksi ylimääräistä palaa pohjan reikien paikkaamiseksi)

1. Pujota toisen v-kirjaimen muotoisen palan "jalat" läpi toisen v-palan "jalkojen" rei'istä
2. Ota kolmas pala ja pujota se toisen palan rei'istä läpi. Ketjun tulisi olla nyt z-kirjaimen muotoinen
3. Jatka näin kunnes ketjussa on haluttu määrä paloja
4. Tehtyäsi kaikki ketjut, yhdistä kuusi pitkää ketjua renkaiksi päissä olevista paloista. Voit käyttää liimaa varmistamaan liitoksen pysyvyyden.


Vaihe IV: Laukun kokoaminen

Ompelujärjestys:
- Renkaat yhteen
- Pohjapalat yhteen
- Pohja kiinni laukkuun
- Pohjan reikien paikkaus
- Läpän ketjujen yhdistäminen
- Läpän ompeleminen kiinni laukkuun

1. Taivuttele itsellesi rautalangasta neula jonka pää on tylppä ja jonka toisessa päässä saat langan pysymään kuten neulassa. Tai leikkaa vaihtoehtoisesti vanhasta luottokortista tai muusta muovista suikale ja tee siihen neulansilmä


2. Aseta ommeltavat ketjut päällekkäin niin päin kuin haluat niiden olevan. (On tärkeää laittaa kaikki ketjut samoin päin, muuten ompelu vaikeutuu.)
3. Solmi langan pää kiinni laukun sisäpuolelle toisen ommeltavan ketjun päähän
4. Ompele pujottelemalla lankaa ketjujen läpi kuvien osoittamalla tavalla. Jos tällainen pujottelu ei onnistu, ketjusi on väärin päin eli joko käännät san toisin päin tai keksit oman tavan ommella ketjut yhteen (:



5. Kun olet päässyt ompelussasi pohjaan, täytyy ompelutaktiikkaa vähän vaihtaa, koska yhdistettävät kohdat ovat erilaiset. Kuvista näkee miten minä sen tein.


6. Pohjan pitäisi sopia melko hyvin paikalleen, mutta noista kulmista johtuen kumpaankin päätyyn jää reikä. Reiät paikataan pujottelemalla yhdet palat jollain tavalla reiän peitoksi.


7. Huom! Päättele kaikki langat mieluiten heti ommeltuasi kiinnittämällä ne parilla solmulla ja sen jälkeen pujottelemalla langanpää ketjujen sisälle. Näin vältyt vaikeuksilta päättelyssä. Se on todella hankalaa silloin kun kaikki laukun osat ovat jo paikalla (kokemuksen syvä rintaääni puhuu)
8. Ompele kaikki saumat kahteen kertaan, ketjujen yhdistämisessä mieluiten ensin takapuolelta ja sen jälkeen etupuolelta (lankoja ei pitäisi jäädä näkyviin). Näin saat tukevamma nlopputuloksen ja laukku hajoaa käsiin epätodennäköisemmin


Vaihe V: Viimeistely

1. Läpän reunat ovat toiselta puolelta "auki", joten niitä kannattaa ommella kiinni sekä tukea liimalla jotta ne eivät lörpötä rumasti tai lähde kokonaan irti


2. Käytin itse laukun kiinnitymekanismina tarranauhaa, koska se tuntui järkevimmältä kiinnittämisen ja pysyvyyden kannalta. Leikkaa siis n. 6 cm mittainen pätkä tarranauhaa ja mittaa sille sopivat kohdat läpän sisäpuolelta ja laukun etureunasta niin, että puolikkaat varmasti kohtaavat. Liimaa huolellisesti paikalleen jollain pitävällä liimalla, kuten kontaktiliimalla. Anna kuivua hyvin.



3. Ihaile valmista supercoolia ja varmasti uniikkia laukkuasi ja vie se ulkoilemaan mahdollisimman pian!


Nyt niitä mielipiteitä. Oliko tästä ohjeistuksesta mitään hyötyä? Risuja ja ruusuja kiitos! (:


Thursday, June 23, 2011

Uutissilppua

Vietin viime viikolla aivan liian monta tuntia istuen tietokoneen ääressä, katsoen Pretty Little Liarsia ja näperrellen. Projekti oli työmäärältään suuri, ajattelin sen vievän minulta puoli kesää, mutta toissapäivänä tuli valmista. Minulla on nyt kenties koko maailman hienoin pikkulaukku jonka valmistusmateriaalina toimii sanomalehti!


Olen suunnitellut tämäntyyppistä projektia jo pitkän aikaa hakien inspiraatiota esimerkiksi täältä, täältä ja täältä. Harkitsin ensin ison laukun tekemistä, mutta totesin, että tahdon laukusta käyttötavaran, en ikuisuusprojektia. Otin mallia kaikista noista linkeistä, mutta koska mistään ei löytynyt suoraa sellaista laukkua kun minä halusin, jouduin soveltamaan ohjeita melko paljon. Siksi ajattelinkin tehdä ihan oman ohjeistuspostauksen tämän laukun valmistuksesta.


Laukun teko on siis ensin silpppuamista, silppuamista, silppuamista, jonka jälkeen palat päällystetään kontaktimuovilla ja leikataan uudestaan. Sen jälkeen palat taitellaan ja yhdistetään ketjuiksi, jotka lopuksi ommellaan laukuksi. Kuulostaan yksinkertaiselta? Sitä se oikeastaan onkin. Aikaa vievää, mutta melko helppoa.

Tahdoin omasta laukustani mustavalkoisen, mikä vaikeutti hieman palasten leikkelyä. Kääntelin ja vääntelin palasia, josko niistä saisi jotenkin päin mustavalkoisen puolen päälimmäiseksi. Tämän takia urheiluosaston tulossivu sekä sarjakuva- ja televisio-ohjelmasivut olivat suuria suosikkeja lehdessä.


Ompelussa jouduin soveltamaan melko paljon koska päätin keksiä ompelutavan itse ollessani liian kärsimätön tutkiakseni muiden ohjeita. Muuten se onnistui ihan hyvin, mutta pohjan ompelu sekä läpän "ylösalaisin" päätyneet rivit tuottivat päänvaivaa. Ompelin kaikki saumat kahteen kertaan voimalangalla, joten laukku toivottavasti myös pysyy kasassa.


Kiinnitykseksi liimasin läppään ja laukkuun tarranauhaa kontaktiliimalla, mikä osoittautui oikein hyväksi ratkaisuksi laukun kiinni pysymiseen.

Hauska yksityiskohta laukussa ovat kaikki ne tekstit, jotka jäivät näkyviin laukkuun. Osan tähtäsin näkyville tarkoituksella, mutta osan huomasin vasta valmiista laukusta. Esimerkkinä mainittakoon etunimeni (ei tosin minun nimeni yhteydestä) sekä kouluni nimi ja pätkä kaverini sähköpostiosoitetta eräästä mainospuffista. Luulenkin tämän olevan sellainen laukku, josta jokainen sitä katsova löytää eri tekstejä. 


Itse tykkään tästä kuin hullu puurosta ja haaveissa olisi useampia tällä tekniikalla tehtyjä laukkuja vaikkapa mariannekarkkipapereista tai aikakauslehdistä valmistettuna. Halpa projekti joka tapauksessa, sain käytettyä pois kaapin perällä lojuneet kontaktimuovin jämäpalatkin. (:

Kertokaahan mielipiteitä ja onko tarvetta ohjepostaukselle! (vaikka teen sen varmaan joka tapauksessa (': )

Wednesday, June 8, 2011

Lakitetuille

Kuten varmasti monella muullakin, oli minullakin viime lauantaina ohjelmassa juhlien kiertelyä. Omaan päähäni saan valkolakin painaa (toivottavasti) vuoden kuluttua, mutta viime lauantaina kävin juhlistamassa kolmen ystäväni 12 vuoden uurastuksen loppua.
Kahdelle näistä sankareista loihdin lahjat tapani mukaan aivan viimeisillä minuuteilla, vaikka kumpikin paketti on ollut suunnitteilla jo pidemmän aikaa. Nämä olivat itse asiassa vasta lahjojen part. 1, eli lisää on luvassa toivottavasti pian kunhan saan treffailtua ystäviäni kakkososan merkeissä.

Toinen ystävistäni oli virallinen Serbiaseuralaiseni ja matkan virallisena viihdykkeenä toimi Sopio-korttipeli. Peli on kahden brittiläisen serkuksen kehittämä ja hauskoine kortteineen varsin mainiota ajanvietettä.


Muutama esimerkki pakan korteista, peliä pelataan siis piste- ja efektikorteilla omaa pistesaldoa kartuttaen ja vastustajien vastaavasti pienentäen. Kuvat täältä.

Kortit ovat muutaman kuukauden käytössä ehtineet ikävästi nuhrautua pyöriessään laukun pohjalla, ja ansaitsivat ehdottomasti oman kotelon. Kortteja on pakassa yhteensä 72, eli enemmän kuin tavallisissa pelikorteissa, joten kotelo piti joka tapauksessa kustomoida juuri Sopiolle sopivaksi


Päätin tavoistani poiketen olla reipas käsityöläinen ja ommella kotelon kokonaan käsin. Pykäpistot pitävät reunat hyvin kasassa ja kirjailuun elävyyttä tuo ketjupisto. Nämä sattuvat lisäksi olemaan ainoat pistot jotka etupistojen lisäksi osaan.. Sopio-tekstin lisäksi kotelon takapuolelta löytyy korttien omistajan nimi myöskin ketjupistoilla kirjailtuna, jotta kaikki varmasti tietävät kenen kortit kyseessä ovat (vaikka minä olenkin havitellut pakan osaomistusoikeutta)


Kotelon saa kiinni kahdella nepparilla ja suureksi huojennuksekseni se mahduttaa sisäänsä koko pakan huoletta. Nyt täytyy vaan toivoa etteivät pelin tekijät julkaise lisäpakkaa ihan heti tai joudun väkertämään pian suuremman version.


Toiselle ystävälleni päätin 'taiteellisiä lahjojani' käyttäen piirrellä Super Mario -aiheisen kangaskassin. Projektia varten ostin pitkään katselemani kangastussipaketin viidellä eurolla Suomalaisesta kirjakaupasta. Nyt en ymmärrä miksi harkitsin monta kuukautta paketin ostoa, kahdeksalle tussille kun kertyi kappalehintaa vain reilu 60 senttiä.


Alkuperäinen suunnitelma oli piirrellä kuviot ihan oikeasti itse, mutta muutaman harjoituspiirroksen jälkeen totesin jälleen piirtotaitojeni rajallisuuden ja tyydyin piirtelemään netistä kaivelemani kuviot läpi.


Halusin ehdottomasti piirtää kuviota kassin molemmille puolille, koska tällaisessa koko kassin kattavassa kuviossa toispuoleisuus olisi ollut lähinnä hölmöä. Mukaan pääsivät minun mielestäni Mario-pelin hauskimmat hahmot kuten putkesta syöksyvä lihansyöjäkasvi, äkäinen Goomba, legendaarinen sieni sekä tietysti itse herra Mario. Taustalta ei voinut uohtaa myöskään laatikoita, kolikoita eikä hauskoja pilviä.


Vaikka tussi levisikin paikoin hieman ja piirronjäljestä näkee että itse piirtely tapahtui melko yölliseen aikaan, olen silti kovin tyytyväinen lopputulokseen. Tämän jälken ajattelin hyödyntää noita kangastussejani enemmänkin. Taidan vain ensin opetella piirtämään..

Oli hauskaa antaa vähän erilaisia yo-lahjoja. Lahjojen saajojen ilmeetkin kertoivat, että oli hauska yllätys saada jotain aivan muuta astioiden ja muiden perinteisten lahjojen joukkoon.

Onnea vielä kaikille millä tahansa tavalla valmistuneille eli niin peruskoulun, lukion kuin muun toisen asteen oppilaitoksen tai korkeamman asteen oppilaitoksen opintojen suorittaneille!