Saturday, January 1, 2011

Paketteihin käärityt vol. 1

Muutamat päivät ennen joulua neuloin kuin hullu, lähes vuorokaudet ympäri, joten aikaa ei syömisen ja nukkumisen jälkeen juuri muuhun jäänyt. Joulu meni mukavasti hyvässä seurassa hyvän ruuan parissa ja eilen otin uuden vuoden vastaan myöskin hyvässä seurassa. Kuvia ei kummastakaan tapahtumasta ole, olen toivoton tunnelmakuvaaja, mutta saattepa edes jotain kuvia, nimittäin asioista joita minä käärin paketteihin tänä vuonna. Tässä ensimmäisessä osassa esittelen kavereilleni annetut lahjat.

Päädyimme koko kaveripiirin kanssa siihen, että lahjat jätetään minimiin ja minä päädyin antamaan paketin kolmelle henkilölle.

Ensimmäinen lahja syntyi ystäväni tarpeesta. Hän on koko syksyn valitellut aina välillä sitä miten kaikki hänen neulepuikkonsa ovat sekaisin ja sukkapuikkoja ei meinaa löytää viittä samankokoista. Päätin auttaa ystävääni tässä pulmassa ja ommella hänelle puikkopussin jossa erikokoiset puikot pysyvät erossa toisistaan ja samassa paikassa samankokoisten puikkojen kanssa.


Tein puikkopussin Villilanka-blogin loistavalla ohjeella ja valitsin ulkopuolen kankaaksi huikean hauskan lehmäkuosisen kankaan ja sen seuraksi tavallista mustaa puuvillaa (kirpparilta löydettyä). Vinonauhan väriksi valitsin vihreän poistamaan liikaan mustavalkoisuutta ja pussin rullalla pysymistä ovat auttamassa harmaat satiininauhat


 Vaikka ohjeen mallissa puikkopussi oli sisältä kokoaan yhtä kangasta, halusin minä piristää synkkää mustaa tekemällä virkkuukoukkutaskun myös lehmäkankaasta. Lehmät näyttävät olevan kuin vankilassa kun kankaan päältä ommeltiin kujat koukuille ja puikoille.


Valmis pussi toimii hyvin, eri levyiset lokerot sopivat hyvin eri kokoisille puikoille ja ne pysyvät hyvin järjestyksessä rullalle käärityssä pussissa joka on oikein suloinen rusetteineen ja lehmineen.

Kahdelle muulle kaverille päädyin tekemään korut kutistemuovista. Se on mahtava materiaali, lähes piirtotaidotonkin saa aikaan mahtavia koruja kun muoviin pystyy piirtämään tulostetut kuvat läpi. Kutistemuovi on hauska materiaali koska sitä on helppo työstää ja etenkin, koska sillä saa todellakin ostokorujen näköistä lopputulosta. Toinen korun saaja hämmentyi kun kuuli, että olen tehnyt korun itse. Muovin kutistamista helpottaa minun kohdallani isän loppumaton työkaluvarasto josta löytyvää kuumailmapuhallinta käytän, eikä minun tarvitse leikkiä uunilla kutistaessani.


Toinen kavereistani sai lahjaksi pienet punaiset maatuskanukkekorvikset. Samoilla  venäjän kursseilla istuneina ja yhdessä Pietarissa viime keväänä vierailleina ajattelin että maatuskat sopivat hyvin
Kuvista tuli todella huonoja, valoa ei vaan todellakaan ollut riittävästi kun kiireessä otin koruista kuvia ennen pakettiin laittamista.


Toiselle kaverille tein pöllökaulakorun. Lahjan saaja tykkää Twin Peaks -sarjasta jossa on pöllöjä ja juuri kun olin pohtinut, minkälaisen korun hänelle teen, ihailimme yhdessä erästä pöllökaulakorua ja näin päädyin tekemään pöllön. Siitä tuli mielestäni tajuttomat hieno, mutta kyllä kaikkien noiden pienten alueiden värittämiseen aikaakin kului ihan kiitettävän pitkään..



Ryöstin siis molemmat piirrokset julkeasti Googlen kuvahaun avustuksella. Kun laittaa hakusanan perään "cartoon", löytyy monesti todella kivoja piirrettyjä kuvia jotka sopivat kutistemuovikoruihin, kuten nämä.
Maatuskat
Pöllö

Tällaisilla jutuilla minä lahjoin kavereitani tänä vuonna ja olen erittäin tyytyväinen aikaansaannoksiin, ja niin tuntuivat olevan myös paketit vastaanottaneet.
Seuraavassa lahjapostauksessa onkin luvassa vähän pehmeämpiä paketteja kun esittelyvuorossa ovat lahjat joita annoin perheenjäsenilleni.

Ai niin! Käykääpä katsomassa kiva arvonta Mon Béret Noir -blogissa, mutta älkää osallistuko, mä tahdon sen kellokorun!

4 comments:

  1. Oi, maatuskat ovat niin söpöjä!:)

    ReplyDelete
  2. MouMou: Niin totta! Niissä on vaan jotain aivan vastustamatonta (:

    ReplyDelete
  3. Haidi: Rakastuin niihin heti kun näin ne, huikean söpöjä (:

    ReplyDelete

Palautetta sekä muita viestejä otetaan ilolla vastaan sieltä ruudun toiselta puolelta!
- Lotta

Feedback or just a simple hello from a reader is greeted with open arms!
- Lotta