Söpö nimi - söpöt sukat

Tervehdys!

Taas on yli kuukausi vierähtänyt ilman, että olen tämän blogin pariin palannut. Marraskuun loppu ja koko joulukuu on ollut sellaista henkilökohtaisen turhautumisen aikaa, ettei ole koulun lisäksi huvittanut (vaikkei se koulukaan ole kovin suurta huvitusta herättänyt..) tehdä yhtään mitään. Lisäksi kaikki projektit ovat olleet joululahjoja, joita en etukäteen tahdo esitellä, ettei yllätys vahingossakaan paljastu..

Nyt on siis esiteltävää kuukauden ajalta, aloitetaan yhdellä joululahjalla.

Googlettelin pitsisukkien ohjeita siskoni lahjasukkiin ja löysinkin mahtavan ohjeen Uhoava Gnu -blogista. Kun sukat olivat kauniiden lisäksi myös hauskan nimiset, otin nämä Kertut heti työn alle. OIi ihanaa neuloa jotain muutakin kuin apupuikkoa vaativia juttuja, joita olen viime aikoina tehnyt, langankierroilla leikkiminen tuntui ihanan virkistävältä pitkästä aikaa. Ohje oli selkeä ja helppo, minäkin ymmärsin!

Sukat on hirmuisen mukavat jalassa, ja taidan siskon vaaleanharmaiden lisäksi neuloa itselleni samanlaiset. Nämä sukat (ja niiden ihana nimi) inspiroi minua myös muuten. Päätin, että tästä lähtien anna n kaikille neuleprojekteilleni jonkin kivan nimen. On paljon hauskempi puhua Kertuista, kuin vaaleanharmaista pitsisukista. Tätä uutta filosofiaani pääsinkin jo toteuttamaan ennen joulua. Siinä lisää myöhemmin.

Malli: Kerttu

Lanka: Gjestal Janne

Puikot: 4 mm

Lähden tänään piipahtamaan Tukholmassa, mutta teen yhden jutun varastoon, ettei ote pääse heti lipsumaan tästä bloggailusta.

Perjantaina palaillaan liveasian kanssa. Hyviä välipäiviä!

Palmikkoa päähän

Podin tässä taannoin parin päivän pikaflunssan ja muiden istuessa oppitunneilla minä katselin leffoja ja telkkasarjoja lämpöisiin vaatteisiiin kääriytyneenä.
Toisena kipeyspäivänä sain inspiraation ja vietin jonkin aikaa googlea tutkiskellen. Pienen etsiskelyn jälkeen löysin juuri sopivan ohjeen ja kaivoin lankaa sekä puikot esille.

Olen ajatellut pannan neulomista pitkin syksyä ja harkinnut lähinnä erilaisia rusettimalleja. Kun vastaan tuli tuo palmikollinen ohje, olin heti täysin myyty. Neulominen oli huippuhelppoa ja huippunopeaa, aikaa kului vähän mutta lopputulos on oikein herttainen. Tein pannan ajatellen jo tulevia kiharoitani, sillä ajattelin tuollaisen pannan pukevan paremmin kiharia kutreja. Oikeassa olin, sillä suorilla hiuksilla se päässä olo tuntui lähinnä sieneltä, mutta kiharoiden kanssa se istuu kivasti päähän, tekee olosta hauskan hippimäisen eikä pieni sieni takaraivollakaan haittaa.

Ohjeessa käytetty lanka oli minun käyttämääni paksumpaa, joten pannastani tuli hieman kapeahko. Ajattelinkin tehdä toisen kappaleen vähän paksummasta langasta, ehkä silloin ihana mallikin pääsisi enemmän esille kuin tässä mohairissa. Tykkään pannasta kovasti (se matchaa hyvin muhkeimpaan kaulahuiviini) ja oli se oikein käyttökelpoinenkin, kun sen tänään pakkaslukemia lähentelevässä säässä koekäytin.

Malli: Cable Knit Headband

Lanka: Kaksinkertainen Rose Mohair

Puikot: 7(?)

(K)Abina Villissä Lännessä

Eräänä kauniina ja aurinkoisena lokakuun päivänä melkein kolme viikkoa sitten lukiomme käytävät täyttyivät riehakkaista intiaaneista, karjapaimenista ynnä muista villin lännen maisemiin kuuluvista hahmoista.

Me abiturientit (pelottavaa, että minä kuulun tuohon ryhmään..) juhlistimme 69 jäljellä olevaa koulupäivää pukeutumalla, syömällä ruokatunnilla lihakastikkeen sijaan pizzaa sekä yleisesti riemuitsemalla ja riehumalla.

Nyt noita koulupäiviä on jäljellä alle 50, milloin minusta tuli näin vanha?

Minun piti alunperin olla toteemipaalu ja ostinkin tummanruskeaa lakanakangasta puumaisen puvun väsäämiseen. Jaksaminen kuitenkin lopahti ja päädyin helpompaan vaihtoehtoon, perinteiseen tyttöinkkariasuun. Ompelin siis ruskean mekon tuosta kankaasta (se olisi inkkarimekossa saanut kyllä olla vaaleampaa, mutta koska kangas oli jo olemassa, niin..) ja lisäsin siihen hapsukaitaleen. Nyt minulla on siis ruskea mekko, mikäli ratkon kiinni harsitun hapsupalan ja huolittelen mekon helman. Vaatekaapin täydennystä siis samalla.

Lisäksi punoin vyön, lettinauhan ja otsapannan käyttäen viiden ja seitsemän lankalenkin iskunyörejä sekä perus kieritystekniikkaa.

Ongelmia inkkariksi muuttumisessa aiheutti se, ettei vaatevarastostani löytynyt yhtään mitään ruskeaa. Eihän se muuten olisi haitannut, mutta olkaimettomassa mekossa ja paljain varpain kokee melko varmasti jäätymiskuoleman lokakuisessa koulussa, jossa lämmitys on melko tuntematon käsite.

Onneksi äiti on ruskean eri sävyjen suurkuluttaja ja pengoin hänen kätköistään inkkarille sopivat (pari kokoa liian pienet) nahkatossut sekä villaisen huivin jonka vaihtelevalla menetyksellä taiteilin hartioilleni. Vaihtelevalla menestyksellä siksi, että puolet päivää näytin Quasimodolta selkäkyttyröineen. Äiti ehdotti, että olisin piilottanut sinne vauvanuken ikäänkuin kantoliinaan, mutten lämmennyt ajatuksella oppitunneilla istumisesta vauvanukke selässä painaen..

Hiukset letitin perinteisten lettien sijaan kalanruodoiksi, koska ne olivat minun silmiini jotenkin tavallisia lettejä inkkarihenkisemmät. Hiusten laittoon kului itse asiassa aamustani suurin osa, tein lettejä noin 20 minuuttia. Hidasta, mutta kyllä ne olivat sen arvoiset. Kuvissa hiusosasto on päivän tuoksinassa hieman levähtänyt, mutta kyllä tuo päälakikin ihan kivalta näytti ainakin osan päivää..

Koko koulupäivä oli ohi paljon nopeammin kuin olisin halunnut, mutta oli hirmuisen hauskaa viettää päivää niin, että saa luvan kanssa hölmöillä (muina päivinä hölmöilemme muuten vaan ja saamme osaksemme kummaksuvia katseita..). Muutkin abiturientit olivat panostaneet ihailtavasti ja joukkiosta löytyi tavallisten inkkareiden ja länkkäreiden lisäksi mm. kaksi kaktusta sekä kahden ihmisen muodostama hevonen. Koko ikäluokastamme vain kourallinen opiskelijoita oli saapunut kouluun tavallisissa vaatteissa. Ihan hyvä saldo, onhan meitä abeja yli 100.

Tällaiset yhteishenkeä kasvattavat perinteiset teemapäivät ovat ihan mielettömän hauskoja ja tärkeitä.On ihanaa, että edelleen kaikki osallistuvat hyvällä hengellä ja nauttivat näistä erikoisuuksista. Ainoat, joita tämä päivä kenties kismitti, olivat alempien vuosikurssien oppilaat. Heiltä kun kielsimme päiväksi mm. erään portaikon, joidenkin pöytien ja tuolien, yhden naulakon sekä aulan yhteisen tietokoneiden käytön ja toiseen portaikkoon oli viritelty pieniä esteitä kulun vaikeuttamiseksi... 

Nämä kuvat ovat olleet ladattuna Bloggeriin yli kaksi ja puoli viikkoa enkä silti ole saanut kirjoitettua tekstiä ja julkaistua tätä. Olen aina luullut että kuvien otto ja muokkaus ovat ne suurimman ponnistelun vaativat jutut, mutta ilmeisesti ei.

Laiskuuteni rajoittuu tosin lähinnä blogiin, sillä olen viime aikoina löytänyt itsestäni siivousintoilijan ja käynyt huonettani läpi pala kerrallaan. Nyt vaatekaapit vaatteita sisältävät lipastot näyttävät erityisen hyviltä, minulla on jopa oma villasukkalaatikko!

Suunta ylös

Lomalomaloma! Tässä jaksossa asun vaihteeksi koulussa, joten loma tulee todellakin tarpeeseen. Puolet lomasta ajattelin vain löhöillä kotona tekemättä mitään järkevää (paitsi ne kaksi yo-vihkoa jotka annettiin tehtäväksi lomalla..), mutta loman alkupuolen vietän seikkaillen Jyväskylässä siskoni luona. En viime vuonna päässyt käymään kertaakaan hänen luonaan, joten nyt otan vahingon takaisin muutaman vuorokauden vierailulla. Kyseessä on muuten myös ensimmäinen kunnon vierailuni kaupungissa, olen siellä kerran pyörähtänyt yhden illan verran, mutta sitä ei lasketa kunnon käynniksi.

Varsinainen asiani koski kuitenkin sitä, että kiinnitin eilen elämäni ensimmäisen neulegraffitin! Se on vähän ruma ja etenkin rumasti kiinnitetty (kirjoneule ei ole ihan vielä mun vahvin ala ja pelkäsin koko ajan, että joku kävelee ohi), mutta ainakin pirteän värinen ja mielestäni hauska.

Yhdistin jämälankakasoista löytynyttä kirkkaan oranssia ja "neonpunaista" (en keksi kuvaavampaa sanaa) ja tein suuntanuolen. Tämä idea tuli alunperin mieleeni kun yritimme keksiä ympäristötaideteoksen aihetta tuohon samaan ympäristöön liittyen erääseen taidenäyttelyyn. Ympäristötaideteoksen aihe muodostui lopulta aivan muuksi, mutta idea suuntanuolista tuossa nimenomaisessa porraskaiteesssa jäi mieleeni. Niinpä piirtelin nuolikaavion ja neuloin tuon palasen.

Kiinnittäminen oli jännää, onneksi paikka oli sen verran suojainen, ettei siitä ketään kulkenut ohi, mutta kuulin n. 10 metrin päässä olevasta rakennuksesta ääniä ja liikehdintää ja olin koko ajan varuillani. Oli melkoinen sissiolo. En siis todellakaan lopeta ympäristön värittämistä näillä neulepalasilla, täähän on ihan mahtavan hauskaa! (Ja jälleen yksi check-merkki tämän vuoden tavoitelistalle..)

Tämä tyttö suuntaa siis kohta pohjoiseen päin, kunhan rakas siskoni saisi raahattua itsensä tänne ja voisimme lähteä matkaan.

Rentouttavaa lomaa niille joilla sellainen on ja hyvää arkiviikkoa muille! 

Muumimamman ruusut jäätyvät - mun sormet eivät

Jos olette yhtään useammin lukeneet tätä blogia, tiedätte kyllä jatkuvat jorinani ja lupaukseni kirjoneuleen tekemisestä. No, nyt minä sen hallitsen! Ainakin jollain tasolla..

Lueskellessani Knittapötkylöitä jokin aika sitten, osui sivupalkista silmiini ohje, jonka olemassaolon olin kokonaan unohtanut - Falinen uskomattoman ihanat Mörkö-tumput. Eikä muuta tarvittu. Minä tahdoin tehdä sellaiset ja päätin, että tahdonvoimalla saan ne neulottua vaikka väkisin. Ja minähän sain. Eikä menny loppupeleissä edes kovin kauaa, pari viikkoa(?)

 Nämäkin kuvat otettu yo-lukujen yhteydessä, ignoratkaa siis lievä ryönäisyys/väsymys..

Ohje oli ihanan selkeä ja kyllä se kahden langan kuljettelukin alkoi hieman takkuilevan alun jälkeen sujua. Eihän se jälki tietenkään kaikista tasaisinta ole, mutta kädessä tumppujen lievä mutkaisuus ja erikokoisuus tasoittuu eikä kukaan huomaa mitään. Ne mahtuvat kuitenkin hyvin käteen ja ovat lämpimät, eikös se olekin tärkeintä.

Olisin halunnut tumppujen taustaväristä mielummin jonkin violetin sävyn, kuten Falinen tumpuissa oli (violetti on aikalailla lempparipukeutumisvärini näin talviseen aikaan), mutta koska marketin lankavalikoimat käsittivät tuosta väriperheestä Nalle-langassa ainoastaan kanervansävyisen, valikoin sen sijaan sinisen langan harmaan mörön seuraksi. Kiva se on tuokin väri, sininen, lumihiutaleiden peittämä talvitaivas.

Mutta tosiaan, ei ollut kirjoneule niin takkuista kuin ajattelin (ja millaista se oli kun vuosi sitten kokeilin). Eli vihdoin on tämä yksi kohta raksittu vuoden to-do -listalta! ..Ja kohta toinenkin, mikä liittyy itse asiassa myös tähän kirjoneulontaan. Nyt kun sen tavallaan hallitsen, tahdon tehdä lisää, enemmän ja enemmän! Tänään muokkailin itse asiassa ihan omaa neulekuviota, katsotaan mitä se päätyy joskus koristamaan..

Eipä mulla muuta, pitkälti koulutäyteisen viikon päätteeksi taitaa tämä tyttö mennä tänään aikaisin nukkumaan jotta jaksan herätä huomenna viittomakielen kurssin toiselle tunnille.

Ps. Sweet Things -blogissa kiva 2-vuotisarvonta! Mutta älkää osallistuko, mä tahdon tuon lehden.. (;

Valtaisa tupsu ja omenaverhot

Kun talvea kohti kerran matkataan, totesin, ettei tälle tytölle riitä yksi palmikkotupsupipo, joten oli pakko tehdä toinen. Tämän mallin heittelin päästäni, joka johti useisiin epäonnistuneisiin kokeiluihin ja hyvinkin pitkällä olevan pipon purkamiseen muutamaan kertaan.

Kuskasin valmiin pipon yo-lukupaikkanani toimineeseen äitini toimistohuoneeseen ja kun lukutaukojen aikana annoin kameran räpsyä, sain kuvauspaikkaan edes hieman kaivattua vaihtelua. Eikö olekin suloiset omppuverhot <3

Pipossa on siis 4 kahdeksan silmukan peruspalmikkoa, välissä aina kolme nurjaa silmukkaa. Alareunassa oleva muutaman kerroksen joustinneule on ainoa pipossa mättäävä asia, siihen voisin jonkun kiristyskeinon keksiä, jotta pipo olisi ihan täydellinen, koska nykyisellään se hieman lörpöttää (kuten kuvasta voi havaita).

Tupsusta tuli melko massiivinen, koska en oikein hahmottanut miten paljon lankaa olisi pitänyt kieritellä asiallisen kokoiseen yksilöön. Mutta toisaalta, voiko pipon tupsu olla liian iso?

Lanka: Novitan Rose Mohair kaksinkertaisena 

Langankulutus: vajaa 2 kerää

Puikot: 6

Nyt on talvelle kaksi pipoa, joiden kanssa tämä rakastava äiti saa vuorotella. Kyllä vaihtelun mahdollisuus on mukavaa!

Värikylläistä mummoilua

Olen kovin pahoillani radiohiljaisuudesta, eilinen viisi ja puoli tuntia kestänyt eväsretki (=yo-kirjoitukset) tekivät pidemmän koneella hengailun vähän vaikeaksi, mutta koska lukemista vältellessäni ehdin saada viisikin juttua valmiiksi ja jopa kuvatuksi. Nyt on siis luvassa oikein ryöppy kaikenlaista, kun koneella olo ei enää aiheuta huonoa omaatuntoa.

Tästä ekasta jutusta saittekin jo esimakua edellisen postauksen lankasateenkaaressa. Isoäidinneliöitähän ne olivat, ja tällainen ihanuus niistä syntyi.

Värikäs lankakasa muuttui vajaassa neljässä päivässä kymmeneksi suureksi isoäidinneliöksi jotka puolestaan yhdistyivät ympyrähuiviksi. Inspiraatio huiviin löytyi Novitan sivuilta, mutta sanoisin melkein omia väriyhdistelmiäni mallihuivia onnistuneemmiksi. En ollut tehnyt isoäidinneliöitä ala-asteen jälkeen, joten se tuntui mallina taas ihanan uudelta ja tuoreelta, etenkin kun tuollaiset sateenkaaren väriset asiat ovat houkutelleet jo pitkän aikaa. Tällä kertaa olin jopa niin älykäs, että päättelin jokaisen neliön langat heti valmistumisen jälkeen. On kuulkaa paljon mukavampaa päätellä 10 kuin sata lankaa kerralla!

Langat olivat  7veikkaa tai jotain suunnilleen sen paksuista, jämälankoja kaikki. Koukku oli muistaakseni 3,5. 

 Kuka tahtoo ryhtyä mun henkilökohtaiseksi kuvaajaksi/kuvanmuokkaajaksi. Saatoin ehkä käyttää hyväkseni tyhjää kuvisluokkaa kuvatakseni huivia ja sitten piti muokkailla vasemmalta puolelta vähän sotkuista taustaa pois. Saatoin samalla muokata myös kyynerpäätäni hieman....

Huivi on aivan hirmuisen ihana! Kierähtää nätisti kaksi kertaa kaulaan, käy kaikkien värien kanssa, lämmittää kivasti kaulaa ja piristää mustaa syksytakkia. Saatoin siis ehkä käyttää sitä viitenä päivänä putkeen heti sen valmistumisen jälkeen.. Ja huom, en ole koskaan ollut huivi-ihmisiä. Tästä lähtien taidan kyllä olla. Ainakin tämän tapauksen kohdalla.

Ps. Vielä ehtii osallistua Nooran arvontaan ja voittaa ihanan neulepannan!

Lankasateenkaari

Käsityöinnostus nousi äkkiä huippuunsa kun kerran sain langat käteeni (sehän ei toki liity mitenkään lähestyviin yo-kirjoituksiin ja alhaiseen lukumotivaatioon..). Nyt on parin viime viikon aikana valmistunut noiden villasukkien lisäksi yksi minun mittapuullani melko iso neuleprojekti, josta olen todella ylpeä, ja eräs toinen, vähän pienempi juttu, josta saatte pieniä etukäteismaistiaisia nyt.

Sunnuntaina kasasin kaikki omistamani 7veljestä ja suurinpiirtein sen paksuiset langat keoksi huoneeni lattialle. Tahdoin tehdä jotain käyttäen kaikkia sateenkaaren värejä. Vaikka luulin ettei varastoistani löytyvä lankakasa olisi haluamaani projektiin riittävä, löysin lankaa yllättävän paljon. Erimuotoisia ja -kokoisia keriä oli hauska järjestellä, ja pian lattiaani koristi lankasateenkaariympyrä.

Ja itse projekti on tällä hetkellä kokoamisvaiheen puolivälissä, eli siitä saatte kuvia toivottavasti pian, kuten siitä aiemmin valmistuneesta projektistakin.

Tässä siis palanen tämän työn paloista. Söpöä ja värikästä siis luvassa.

Smurffien parhaat syksy-ystävät

Kuten ulos katsoessa voi päätellä, nyt on syksy. Ja syksyhän tietää sitä, että kaapista kaivetaan pipot, huivit, tumput, lämpimät neuleet sekä villasukat, jotka ainakin minulle ovat kaikkein rakkain lämpöasuste. Villasukkavarastoni on kooltaan jotain  5 ja 10 parin väliltä, kaikki rakkaan mummini joulumuorin neulomia, eli tunnearvoltaan valtavan rakkaita. 

Villasukkavarastossani on ollut tähän asti vain yksi vika. Sieltä ovat puuttuneet neutraalin väriset sukat, joita voisi käyttää esimerkiksi värikkäiden sukkahousujen kanssa tuntematta oloaan täysin typeräksi. No, nyt tuo puute on korjttu. Tässä tulee siis vastaisku värioksennuksille vol. 2.

Nämä sukat ovat olleet puoli-ikuisuusprojekti. Aloitin niiden neulomisen jo viime helmikuussa tehden toisen sukan heti valmiiksi ja toisen jalkaterän puoliväliin saakka. Sitten sukat unohtuivat kaiken muun alle ja tuli kesä, jolloin en niitä edes kaivannut. Nyt syksyn tullen villasukkaongelma palasi jälleen mieleen ja keskeneräiset sukat osuivat käteeni keskeneräisten töiden joukosta. Eikä niiden valmistumisessa kulunut enempää kuin pari hassua tuntia.

Sukat ovat ihan perusmallia, varsi 1o1n-joustinta (josta itse yleensä pidän 2o2n-joustinta enemmän), vahvistettu kantapää, lanka tuttua ja turvallista 7veikkaa. Mielenkiintoisuutta pyrin luomaan niihin kivalla raidoituksella, jossa kaksi eri harmaata ja musta vuorottelevat kaavalla 10 kerrosta mustaa, 5 vaaleanharmaata, 2 tummanharmaata, 5 vaaleanharmaata, 10 mustaa jne.

Ja hyvät ovat! Juuri sopivan kokoiset ja sopivan väriset. Katsokaa nyt kuinka kivalta ne näiden smurffijalkojenkin kanssa näyttävät! Enää ei tarvitse arpoa huonojen ja vielä kamalampien väriyhdistelmien välillä näiden pelastaessa tilanteen.

Nyt ei villasukkavarastoni väriskaalasta puutu enää kovin montaa väriä. Violetit yksilöt ovat olleet tuloillaan jo monta vuotta (vielä isompi ikuisuusprojekti, minä en vain jaksa ohuilla langoilla nyhräämistä) ja ne se suurin puute taitavatkin olla.

Nämä olivat muuten ihan ensimmäiset villasukat jotka tein itselleni (siis sellaiset, jotka valmistuivat..) enkä varmasti lopeta tähän! Olen päässyt hyvään neulontavauhtiin tässä viime viikkoina, nyt en malttaisi lopettaa ollenkaan. Ja kun valinta tapahtuu neulomisen ja matematiikan läksyjen välillä, arvaatte varmaan kumpi useimmiten ottaa niskalenkin...

Kolaholistin selviytymissäkki

Saimme ystäväjoukkoomme lisävahvistuksen tänä syksynä, kun erän jo vuosia vierailevana tähtenä vieraillut tyttönen muutti Turun suunnalta tänne ja aloitti meidän lukiossamme. Hänen tupareitaan vietettiin viime lauantaina ja pitihän minun jotain mukavaa keksiä lahjaksi uuteen kotiin.

Tuparisankari on coca-colan vannoutunut rakastaja joten oli selvää että edes jollain tavalla lahjan tuli olla kolapitoinen. Keksinkin idean kangaskassista kokistölkkiprintillä, koska tarvitseehan omilleen muuttanut myös kauppakasseja.

Kassin printti on tehty valkoiselle painopohjalle piirtämällä ja maalaamalla ja sen jälkeen applikoitu kassiin kiinni tiheällä siksakilla. Oli muuten ensimmäinen kerta kun tällaista applikointia tein ja vaikka pelkäsin ompelukoneemme sanovan sopimuksen irti jossain vaiheessa, tuli ompeleestakin melko tasaista ja siistiä.

Kassin sisälle sujautin vielä opiskelijalle sopivaa ruokaa, vekkuleita eläinmakaroneja sekä jauhelihaa ja totta kai myös muutaman kolatölkin.

Lahjan saaja oli suloisen liikuttunut tutkaillessaan tuomisiani ja täytyy sanoa, tätä lahjaa antaessani koin niin suurta antamisen iloa, ettei lahjan antaminen olisi voinut olla mieluisampaa.

Vastaisku Värioksennuskuvioviidakolle

Tein jokin aika sitten hälyyttävän havainnon vaatekaapistani. Se on täynnä kuvioita ja värejä joita on hankala yhdistellä keskenään. Olen edelleen melkoisen matchailupakkomielteinen, joten kuviollisten hameiden kanssa olen jumittunut käyttämään muutamaa mustaa tai valkoista peruspaitaa ja värikkäiden paitojen pariksi ei tunnu vaatetta löytyvän millään. Vaatekaapin hankintalistalle päätyivät siis helposti yhdisteltävät perushameet. 

Käväisin viime viikolla lyhyen koulupäivän jälkeen Fidalla ja sieltä tarttui mukaan mm. tämä pala harmaata kangasta eurolla. Kankaassa on jännä pinta, mitä lie verhoa alunperin.

Kangaspala muotoutui luonnollisesti perushameeksi, jota olen kipeästi kaipaillut. Kankaan rajallisesta koosta johtuen en voinut tehdä hameeseen kuminauhakujaa (silloin mitta olisi ollut säädytön jopa minun mittapuullani..), vaan ompelin leveähkön kuminauhan suoraa kankaaseen kiinni. Se toimii jopa paremmin kuin kuminauhakuja olisi toiminut, musta nauha vyötäröllä on mielestäni kiva yksityiskohta.

Kun surauttelin hameen valmiiksi perjantaina, se päätyi kokeiluun turkoosi-valkoraidallisen paidan kanssa. Oli mukavaa pukea tuo paita päälle muunkin kuin mustien shortsien kanssa kuten aiemmin (paita on 4 euron alelöyty Kappahlista, pidän siitä valtavasti). Uutukaiseen otsatukkaani testailin puolestani hippi-inkkarilettiä joka tehdään letittämällä hiussuortuva pään toiselta sivulta toiselle pannaksi.

Lauantaina paritin hameen violetin tuubitopin (=mekon) kanssa ja hyvin toimi. Hameessa on todella jumitusvaatteen ominaisuuksia loistavan yhdisteltävyytensä kanssa. Nyt kun löytäisi vielä mustan perushameen vaatekaappiin, niin hyvin menisi.

Löysin muuten sisäisen enkelin itsestäni takapihallamme. Kyllä tuon sädekehän kanssa pääsee jo pitkälle, vai mitä tuumitte. (;

Nyt on taas ompeluinnostus korkeimmillaan, katsotaan saanko muut kirpparilöydökset sekä SA-kaupan tuliaiset tehtyä esiteltäväksi saakka pian.

Kesäinen MixTape

Kun minä leireilen, voitte sillä aikaa tutustua siihen musiikkiin, jota minä luukutan mp3-soittimestani siellä metsän keskelläkin. Tässä listauksessa on mukana sekä vanhempia että uudempia suosikkeja ja monta kovaa artistia jouduin jättämään pois ihan siitä syystä, että kukaan tuskin jaksaa kuunnella edes tätä karsittua listausta läpi.

Ensimmäisenä haluan esitellä teille ehdottoman suosikkibändini, Honor Societyn. Bändin on melko pieni vielä kotimaassaan USA:ssakin, mutta ansaitsisivat ehdottomasti laajempaa tunnettavuutta, sen verran hyvää musaa tekevät. Hauskana faktana vielä, että bändin basisti (tuo blondi) on perimältään neljäsosasuomalainen.

Tässä siis yksi minun suosikkibiisejäni, sanoitukseltaan ihana Two Rebels.

Tämä seuraava bändi on minullekin vasta tämän kesän löytöjä, minkä olen ottanut kyllä tehokkaasti takaisin kuuntelukertoina. Bändin nimi on Action Item ja nämä herrasmiehet ovat myös jenkeistä kotoisin. Saan kiittää Honor Societya tämän bändin löytämisestä, Action Item nimittäin lämppäsi heitä alkukesän kiertueella.

Minulla oli vaikeuksia päättää minkä biisin laitan tähän, koska hyviä vaihtoehtoja olin ihan liikaa. Without You ja Somewhere Out There joutuivat väistymään (kannattaa silti kuunnella ne!), koska lopullinen valinta kohdistui biisiin nimeltä Boy With The Microphone.

Kolmantena listalla onkin vähän tutumpi artisti, MIKA, jonka livekeikasta sain vajaa vuosi sitten nauttia. Mikan biisit pursuavat pirteää energiaa vaikka niiden sanoitukset saattavat olla melko melankolisia.

Tämä kyseinen kappale oli yksi viimekesän ehdottomia hittibiisejä ja se toimii edelleen aivan yhtä hyvin. Tässä siis We Are Golden.

Neljännen biisin myötä palaamme jälleen pienen yleisön jenkkibändeihin. Ocean Grove on julkaissut vasta kaksi viiden biisin ep:tä, mutta vakuuttaa ainakin minut jo näillä biiseillä.

Tässä biisissä hauskaa on Beatles-viittaukset. Minä kun satun rakastamaan intertekstuaalisia viittauksia niin musiikissa, kirjoissa kuin leffoissakin. Tämä biisi on We're Still Breathing (jota kannattaa kuunnella vähintään kertosäkeeseen saakka, biisi lähtee kunnolla käyntiin vasta pre-choruksessa).

Löytyypä listalta yksi suomalainenkin artisti! Osmo Ikonen on monilahjakkuudessaan niin huikea, ettei häntä voi kuin rakastaa. Mies kun laulaa kuin enkeli, soittaa melkeinpä mitä tahansa instrumenttia, tekee mainioita biisejä jne.. Hänet on voinut bongata monien ohjelmien housebändeistä, useiden suomiräp-biisien kertosäkeistä, Suomen euroviisukarsinnoista sekä esimerkiksi Sunrise Avenuen kiertuepianistin roolista. Olen päässyt Osmon näkemään kerran livenä, ja se oli kyllä aivan huikea päivä. Ja myös pahin starstruck-hetkeni ikinä. Jähmetyin totaalisesti muutamaksi minuutiksi kykenemättä puhumaan tai liikkumaan.

Tämä biisi on mahtava ja livevideo tarjoilee Osmon lahjakkuuden lisäksi huikeutta myös Petteri Sariolan muodossa, josta olen jo aiemmin puhunut. Tämäkin biisi sisältää muuten itertekstuaalisuutta. Voiko mennä pieleen biisillä jossa mainitaan Dr. Phil?! Ei ainakaan biisillä All By Myself.

Viimeisenä tahdon esitellä teille duon, jonka lahjakkuus on jotain aivan käsittämätöntä. Kurt Schneider (eli kurthugoschneider) on tuottaja ja muusikko, joka tekee Youtubeen videoita erilaisten lahjakkaiden ihmisen kanssa, joista yksi on tässä videossa esiintyvä Sam Tsui. He onnistuvat tekemään loistavia ja ammattitaitoisia covereita (ja nykyään myös omia kappaleita), joissa on kuitenkin pilkettä silmäkulmassa ja joita jaksaa katsoa uudestaan ja uudestaan.

Tämä biisi on itsessään jo mahtava, Sara Bareilles on huikea artisti ja hänen alkuperäisversionsa on myös loistava. Biisi on sellainen, jonka minä tahdon ehdottomasti versioida lukion musiikkidiplomiini, King Of Anything.

 

Piipahdus Itäiseen Eurooppaan

Sain vihdoin käsiini vähän suuremmissa määrin kuvia Serbian matkaltamme, omalla kamerallani kun oli vain muutama (huonolaatuinen) kuva. Palaillaan siis toukokuulle ja keväiseen Itä-Eurooppaan...

Vietimme Wienissä yhden iltapäivän ja illan, jonka käytimme lähinnä shoppailuun. New Yorker, Tally Weijl, jopa vasta avattu Forever21 tuli kierrettyä ja pari todella edullista alehankintaa tehtyä (kaksi hametta yhteensä 15 euroa). Wien on kaunis kaupunki, siellä olisi mukava kierrellä joskus ihan rauhassa.

Koska matka taittui lähinnä bussilla istuen, tarvittiin matkaa tehdessä hyvät istumalihakset ja paljon erilaista puuhaa. Nukkuminen sekä eräänlaisen sanapelin pelaaminen olivat todella suosittua ajanvietettä. Tällä matkalla lähes jokaisella oli käytössään kaksi penkkiä, mikä oli todellista luksusta etenkin sinä yönä, jon ajoimme Saksan ja parin muun maan halki.

Belgrad, eli Serbian pääkaupunki ja pääasiallinen matkakohteemme, oli todella kaunis ja viehättävä kaupunki. Vaikka paikallisilla tuntui vallitsevan "ei se oo niin justiinsa" -mentaliteetti varsinkin liikenteessä ja pysäköinnissä, olivat ihmiset silti todella mukavia, ystävälliä ja yllättävää kyllä, kielitaitoisia. Erityisesti jäi mieleeni mies joka ruokakaupan kassajonossa pakkasi minun ostokseni muovipussiin kun sähläsin vaihtorahakolikoita lompakkoon. Tämä pieni teko todella pelasti päiväni. Kuvassa näkyy myös erään talon seinässä ollut huikea kello. Siitä olisi seuraillut ajan kulumista useankin minuutin.

Päädyimme pakotettuina maistamaan paikallista ruokaa, joka osoittautui epämääräiseksi alkuruokakeitoksi ja pääruoan lihalautaseksi. Ei todellakaan minun juttuni. Jotenkin huomaa, että toisessa kuvassa ruoaklistalla on herkullinen kupillinen ananas-, kiivi- ja banaanijäätelöä.

Serbiasta matkamme jatkui Sarajevoon, Bosnia ja Hertsegovinan pääkaupunkiin. Koko kaupunki oli oikeastaan yksi suuri hautausmaa, sillä 1990-luvun puolivälin tienoilla siellä tarvittiin muutaman vuoden sisällä 10 000 hautapaikkaa sotien takia. Melko masentava näky siis, vaikkakin todella vaikuttava.

Vähemmän masentavaa oli päivälliseksi ystäväni kanssa puoliksi nauttimani jälkiruoka-annokset, jotka katosivat lautasilta pelottavan nopeasti.

Sarajevosta ajoimme maamiina-alueita tien varsilta bongaillen Kroatiaan jossa majoituimme Plitvice-kansallispuiston hulppeisiin maisemiin. Kiertelimme puistossa monta tuntia eivätkä upeat vesiputoukset ja kasvit lakanneet ihastuttamasta. Sain myös uuden ystävän, herra karvamadon.

Joltain huoltoasemalta matkan varrelta löysimme nämä huikeat pöydät jotka oli pakko kuvata, sillä tiedän parin ystäväni arvostavan näitä todella.

Seuraava pysähdyspaikka oli Slovenian Ljubljana. Tässä kaupungissa vietimme vain yhden illan, mutta menetin silti sydämeni sille täysin. Kaupunki oli täynnä kauniita ihmisiä ja rakennuksia, söimme loistavan illallisen ja maailma tuntui hymyilevän leveintä mahdollista hymyä. Hostellimme oli vanha vankila, joten senkin puolesta puitteet olivat upeat. Ljubljanassa oli mielettömästi upeita graffiteja ja yksi illan huvi olikin kehittämämme "Spot the Weasley" -peli. Ljubljanaan on pakko palata, pidemmäksi aikaa!

Kuvissa näkyy myös meidän reissaajakolmikkomme kenkäkuva hienosti valaistulla sillalla sekä ikuista rakkautta symboloivien lukkojen todellinen helmi, pyörän vaijerilukko.

Palasimme jälleen Itävaltaan, tällä kertaa Salzburgin maisemiin Alppien tuntumaan. Vaikka retki Hitlerin kesämökille Kotkanpesään peruuntui bussin suuruuden ja suljettujen teiden takia, juoksentelin riemusta hihkuen rinteisillä niityillä ja lauloin Sound Of Musicin lauluja sydämeni kyllyydestä. Sound Of Musicin takia Salzburgiinkin on pakko palata, sillä jo kulkeminen elokuvan tapahtumapaikoilla käyvän kiertoajelun myyntikioskin ohi aiheutti valtaisan pakkopäästätonneheti -reaktion.

 Oli mahtavaa päästä käymään monessa uudessa maassa, joista useimmissa ei varmastikaan tulisi muuten käytyä. Reissu oli hieno ja sieltä jäi mieleen paljon hienoja hetkiä sekä uusia, todellakin vierailemisen arvoisia paikkoja.

Kauluspaitainspiraatiota

Ostin kirpparilta jokin aika sitten kaksi miesten kauluspaitaa, turkoosin ja violetin. Ostin paidat jatkojalostettavaksi, mutten vieläkään ole keksinyt, mitä haluan niistä tehdä. Keräsin kuitenkin Cutoutandkeepin syövereistä muutamia ideoita kauluspaitojen käyttöön.

Kaikista tavanomaisin kauluspaitamuutos on varmaankin hame. Leikkaamalla paidan ylöosan pois, saadaan todella vähällä vaivalla aikaan vaikka tällainen tai tällainen suloinen hame.

Hieman erilaisen hameen saa aikaan tällä ohjeella, jossa yhdistellään kahden paidan hihat hameeksi. Yhden hihan hihansuu toimii samalla vyötärökaitaleen kiinnitysmekanismina.

Toinen vaihtoehto on tehdä paidasta jonkinlainen mekko. Esimerkiksi tämä mielenkiintoisen mallinen mekko on rakennettu kauluspaidasta.

  

Jos taas kaipaa jotain suloisempaa, voi koota kahdesta paidasta tämän suloisen babydollmekon jonka helmaa kiertää röyhelöreuna ja olkapäitä ruseteille solmitut nauhat.

Jos tuon mekon helmaröyhelö ei ole tarpeeksi, on muitakin hörselövaihtoehtoja. Röyhelöitä voi kiinnittää niin mekon kuin topinkin etumukseen luodakseen miehekkääseen kauluspaitaan tyttömäistä herkkyyttä.

 Viimeinen ja todella mielenkiintoinen kauluspaitamuutos jonka löysin, on napeilla höystetty mekko. Sen alkuperäinen ohje löytyi cutoutandkeepin ulkopuolelta ja sen rakenne on todella älykäs.

Mekon selästä saa todella hauskan käyttämällä isoja ja värikkäitä nappeja jotka erottuvat paidan kankaasta.

Näillä eväillä lähden rakentelemaan omia sovelluksiani kauluspaidoista.
Löytyykö teiltä jotain kauluspaitojen muokkausohjeita?

Ääriviivaluurit

Pääsin käyttämään hankkimiani kangastusseja uudemman kerran kun kuvioin t-paitaa lahjaksi 18-vuotta täyttäneelle kaverilleni. Idea lähti alunperin siitä, kun kaverini kertoi minulle ajat sitten surullisen tarinan, jossa hänelle rakas kuulokekuvioinen t-paita kadonnut jäljettömiin, jäänyt ilmeisesti jollekin lainaamisen seurauksena. Halusin tehdä hänelle edes jonkinlaisen korvikkeen kadonneen paidan tilalle.

Kuvio osoittautui kuitenkin murheenkryyniksi. Yritin etsiä monenlaisia malleja netistä, mutta kun jäljensin niitä, eivät ne näyttäneetkään enää kuulokkeilta vaan epämääräisiltä möhkäleiltä. Aloin siis hylätä ajatuksen kuulokkeiden painamisesta. Lopulta löysin mallin, jossa oli näkyvillä ainoastaan kuulokkeiden ääriviivat. Yksinkertaistin tätä kuvaa vielä entisestään ja vaidoin johdon mallin tästä kuvasta olevaan. Tein joka tapauksessa ääriviivoista sabluunat jotka leikkasin ja jäljensin viivat tussilla paitaan niiden läpi. Tuntuu turhan mutkikkaalta tavalta, mutta en keksinyt muuta keinoa saada kuviota siististi jäljennettyä. Huomasin kyllä nopeasti, että trikoolle on paljon vaikeampoaa piirtää siististi kuin puuvillalle, siksi kuvioissa on joitakin mokia ja epämääräisyyksia havaittavissa.

 Paidan saaja oli kyllä oikein iloinen, toivottavasti nämä luurit korvaavat edes jollain tasolla ne menetetyt.